Valtio kajosi yrittämisen vapauteen (ei sillä, että asiassa olisi mitään uutta) ideanaan rajoittaa pikavippi-yritysten harjoittamaa riistoa.
Pienille lainoille tehtiin rajoitus, jonka mukaan vuosikorko voi olla vain 51%. Tämän uskottiin rajoittavan bisnestä ja tai siis sen lieveilmiöitä, kuten maksuhäiriöitä.
Innovatiiviset pikavippifirmat ovat tietysti lähteneet kehittämään uusia tuotteita lakimuutosta silmällä pitäen.Esimerkiksi Vivus antaa lainaa aina pari tuhatta, tai siis nostettavissa olevaa luottoa, vaikka kuluttaja nostaisikin vain satasen. Lakimuutoksen seurauksena lainan määrät nousevat kun rahahuolien kanssa murehtiva lainaa 1000 euroa satasen sijaan. Tai ottaa 2000 euron luoton.
Ongelmahan ei välttämättä ollut pikavippibisnes, vaan pikemminkin se, että isot pankit eivät ole kyenneet tarjoamaan tällaisia pieniä lainoja riittävän edullisesti. Lainoissa, vaikka korot ovatkin matalat, on aina käsittelykuluja joka nostaa osuuspankin, nordean ja muiden kiinteät lainakulut absoluuttisesti isommiksi. Toki kiinteät kulut hukkuvat isoon lainamäärään, kun yleensä lainaa on otettu pankeista tuhansia tai satoja tuhansia.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti