Vanha keino on parempi kuin pussillinen uusia

Siinäpä sitä taas on otsikko. Vanha keino on parempi kuin uusi keino.

Ajatus on yksinkertainen: Jos vanha keino on toiminut jo kauan, ja uusi keino vasta keksitty, on todennäköistä että vanha keino toimii mutta uusi ei.

Ai miksi? No siksi, että vanhalla keinolla on ollut useampi tilaisuus osoittaa itsensä vääräksi keinoksi. Uudella keinolla on ollut vasta muutama tilaisuus.

Tämä noudattaa tieteenfilosofi Karl Popperin oivallusta siitä, että totuutta ei voi vahvistaa. Sen voi vain kumota. Puhutaan hienommin verifioinnista ja falsfioinnista.

Älä syö vitamiinipillereitä, syö kasviksia. Älä käytä lämmitykseen aurinkosähköä, käytä polttopuuta.

Älä markkinoi Somessa, markkinoi TV:ssä. Älä osta autoa, osta hevonen. Älä noudata mitään (uutta) neuvoa, vaan käytä omaa järkeäsi.

Mieli kuitenkin halajaa uuden perään. Siinä on viehätystä. Vanhassa ei. Siksi markkinoijat ja bisnesnerot rynnivät uusimman villityksen perässä kuin pahaiset sopulit.

"Tämä on se uusi juttu, tähän pitää lähteä!"

Kukaan ei koskaan sano, että "hei, katsotaanpa mitkä jutut ovat toimineet jo 20 vuotta ja sovelletaan niitä. Otetaan uusia menetelmiä käyttöön vasta kun niillä on ollut tilaisuus osoittaa itsensä vääriksi keinoiksi.

Tai no. Ei ehkä puhu, mutta tämä viisaus on sisäänrakennettuna sellaiseen härpäkkeseen kuin organisaatio.

Innovaattorin dilemma: organisaation ei kannata kehittää uutta hienoa innovaatiota, koska sen odotusarvoinen tuotto on huono verrattuna prosenttien viilaamiseen ja pavunlaskentaan.

Mutta sitten tulee joku, joka vähät välittää odotusarvoista ja mullistaa koko pelin. Odotusarvoja laskenenut organisaatio ajautuu järkevyytensä takia selvitystilaan.

Tosin se olisi odotusarvoisesti ajautunut selvitystilaan jo vuosikymmeniä sitten, mikäli olisi itse lähtenyt innovoimaan ja luomaan uutta.

Siksi sen kannatti laskea papuja innovoinnin sijaan.

Sitä on luova tuho.

Ostin kengät verkkokaupasta

Tänä vuonna on taas valitettu, kuinka asiakkaat eivät osta suomalaisista verkkokaupoista vaan kantavat hyväkkäät rahansa ulkomaisiin e-putiikkeihin.

Vali vali.

Taloussanomat kertoo, kuinka ruotsalainen verkkokauppa löylyttää suomalaiset 6-0.

Tekniikka&Talous paljastaa, että suomalainen verkkokauppa on kivikaudelta (okei, tämä on vuodelta 2012)

Iltalööppi uutisoi ilman linkbait-otsikkoa, että harva suomalainen digiputka myy mitään ulkomaille.

Ja otetaan vielä Talouselämä, joka päivittelee kuinka ne (ulkomaalaiset) vievät meitin rahat, eli siis suomalaisten asiakkaiden rahat/vekselit.

Selitykset ovat tuttuja, ei ole markkinointiosaamista, ei ole riittävän halpoja hintoja, ei ole sitä eikä tätä.

Oikea selitys on, että ns. suomalainen verkkokauppa on yksinkertaisesti ulkomaista huonompi.

Itse ostin viimeksi juoksukengät Brittiläisestä kaupasta (jolla on nykyään myös suomenkielinen saitti).

Vastaavia kenkiä ei löytynyt Suomesta, koska Suomessa myydään vain satasen viiva kahden Asicsia, Nikejä ja Adidaksia. Niitä, mitä jossain maahantuontikokouksissa päätetään Suomeen tuoda. Jos asiakas haluaa jotain muuta niin tough luck.

Suomalainen verkkokauppa ei ole asiakaskeskeinen. Sitä ei löydä, sieltä ei löydä, se ei vakuuta, se ei reagoi eikä kehity.

Milläköhän teknologialla tämä olisi ratkaistavissa?  Responsiivisella designilla?

Pikavippi-laki muuttui, mitäköhän tapahtuu lainafirmoille

Valtio kajosi yrittämisen vapauteen (ei sillä, että asiassa olisi mitään uutta) ideanaan rajoittaa pikavippi-yritysten harjoittamaa riistoa.

Pienille lainoille tehtiin rajoitus, jonka mukaan vuosikorko voi olla vain 51%. Tämän uskottiin rajoittavan bisnestä ja tai siis sen lieveilmiöitä, kuten maksuhäiriöitä. 

Innovatiiviset  pikavippifirmat ovat tietysti lähteneet kehittämään uusia tuotteita lakimuutosta silmällä pitäen.Esimerkiksi Vivus antaa lainaa aina pari tuhatta, tai siis nostettavissa olevaa luottoa, vaikka kuluttaja nostaisikin vain satasen. Lakimuutoksen seurauksena lainan määrät nousevat kun rahahuolien kanssa murehtiva lainaa 1000 euroa satasen sijaan. Tai ottaa 2000 euron luoton.

Ongelmahan ei välttämättä ollut pikavippibisnes, vaan pikemminkin se, että isot pankit eivät ole kyenneet tarjoamaan tällaisia pieniä lainoja riittävän edullisesti. Lainoissa, vaikka korot ovatkin matalat, on aina käsittelykuluja joka nostaa osuuspankin, nordean ja muiden kiinteät lainakulut absoluuttisesti isommiksi. Toki kiinteät kulut hukkuvat isoon lainamäärään, kun yleensä lainaa on otettu pankeista tuhansia tai satoja tuhansia. 

Kannattaako ostaa auto?

Kuten aikaisemmin kirjoitin, vanha auto lähti romuttamolle. Uutta en ole kuitenkaan hankkinut, koska olen pihi.

Säästäminen kannattaa ja laskeskelin, että julkisilla kulkuvälineillä liikkumalla säästän paljon rahaa. Ja taksillakin pääsee kohtuullisen edullisesti paikasta toiseen.

Mutta nyt auton ostaminen tuli ajankohtaiseksi. Suuri kysymys ei ole, ostaisinko Fordin, Nissanin, BMW:n vai Volkkarin. Kaikki ne ovat suurin piirtein samaa tavaraa, yhtä huonoja tai hyviä. Okei, jenkkiautoa en ostaisi koska ne tuntuvat liian eksoottisilta mutta muuten.

Suurempi kysymys kuuluu, kannattaako auton ostaminen yksityiseltä? Vai pitääkö suosiolla ostaa autoliikkeestä ja nauttia heidän palveluistaan. Autokaupoilla, kuten Rinta-Joupilla on aina mukamas todella hyviä tarjouksia. Uskotaan.

Koska olen pihi, ostin auton yksityiseltä. Säästin ehkä tonnin ja käytän sen rahan itseni hemmotteluun, ostan rintaimplantit Tallinnasta. Jos auto hajoaa, niin eipähän ainakaan tarvitse tapella autoliikkeen kanssa. Kun ostaa yksityiseltä tietää että auto on kerralla ostettu.

Auto lähti romutukseen

Pihassani on pitkään ollut vihreän keltainen Renault (ei kuvassa, joskin kuvankin auto kokee ennen pitkää saman kohtalon). Se on hieno henkilöauto. Patonkimaan insinöörit ovat tehneet 4/5 upeasti ja 1/5 surkeasti. Keskiarvo on siis hieno/hyvä.

Harmi vain, että autolla ei voi ajaa. Se on romu. Romuauto. Romuautolla ei voi ajaa, koska käynnistyksenestoa ei saa pois. Joku sähkövika, jonka korjaaminen ei onnistu autokorjaamolla. Täytyisi lennättää joku megaluokan ekspertti roplaamaan auto kuntoon maailmanluokan hintaan.

Autolla ei ole paljoa arvo jäljellä, joten sitä ei kannata korjata. Auto toimii mutta se ei lähde käymään. Ainoa vaihtoehto on auton romutus. Auton romutus on ilmeisesti hyvää bisnestä mutta itse olin lähinnä tyytyväinen, kun joku haki auton ilmaiseksi pois. Ehkä jätin rahaa pöydälle, kuten sanonta kuuluu.

Mitä auton romulle sitten tapahtuu? Ehkä siitä viedään kaikki käyttökelpoiset osat ja myydään kalliilla tarvitseville? Ehkä joku sittenkin osaa korjata sähkövian parissa minuuttissa kiertämällä käynnistyksen eston nipsaisemalla johdot poikki? Ehkä auto kohtaa kohtalonsa: valtava hydraulinen puristin rusentaa sen pieneksi kuutioksi, joka sitten sulatetaan. Sitten joku käyttää magneettia ja lopulta alkuaineet erotetaan toisistaan sentrifugissa.

Vitaepro ja muut antioksidanttivalmisteet

Nykyään on muotia kaiken maailman superfoodit ja muut sen sellaiset. Tavoitteena on kai saada parannettua antioksidanttien sun muiden elämälle oleellisten yhdisteiden saamista.

Tokihan näitä antioksidanttivitamiineja ja -valmisteita on ollut ennekin. Kaikissa on tietysti juuri se paras kombo C- ja E-vitamiinejä ja karotenoidoija, ubikinonia ja karnosiinia ja mitä ikinä.

Netissäkin myydään todella paljon erilaisina tilauskampanjoina näitä tuotteita ja koko ajan tulee uusia entistä parempia. Usein hintakin on kova. Halvemmalla pääsee, kun tilaa vain yhtä, hyödyntämällä vaikka tämän Vitaepro-tarjouksen tai ostamalla Sittarista Möllerin Tuplaa. Vitaepro-valmiste on hyvä mutta tulee ehkä hieman kalliimmaksi kuin vaikkapa ko. Möllerin tuote.

Sanotaan, että niukasti antioksidantteja saava altistuu ainakin nivelrappeumille ja lisäksi antioksidantit ovat tärkeitä elimistön puolustusjärjestelmän kannalta.

Näillä argumenteillä tuotteita voidaan tietysti myydä. Yhteyttä antioksidanttivalmisteiden ja paremman elämän välillä ei kuitenkaan ole juuri pystytty osoittamaan. Tieto kemiallisista reaktioista ei käänny paremmaksi elämänlaaduksi.

Sarjakuvalehtiä

Aku Ankkaa pidetään lasten kirjallisuutena. Fingerporissa on kaikkia hauskoja kaksimielisyyksiä jotka naurattaa ihan sairaasti mutta joku Aku Ankka, hei camoon, vähänkö lapsellista?

Oikeastihan Ankka-tarinat on parempia kuin 99% mistään muusta populaarikulttuurista. Oivaltavaa intertekstuaalisuutta, epiikkaa ja yleistietoa.

Lisäksi aivan älyttömiä läppiä. Esimerkiksi kerran Aku hävitti Roopen ensilantin kun Roope oli matkoilla. Pelle sanoi, ettei haluaisi olla Akun housuissa. Aku vastasi, ettei totta puhuen hänkään.

Tilaa Aku Ankka tarjous tästä. Tai älä välttämättä. Oikeastihan ne vanhat akkarit on parhaita ja erityisesti taskukirjat. Suuri osa uudesta matskusta on vähän laimeaa, kun Roope ei enää ole kunnon kolonialisti, veljenpojat ei pakoile koulupoliisia eikä Aku hakkaa veljenpoikia mattopiiskalla.

Lisätietoa: www.akuankka.fi