Siinäpä sitä taas on otsikko. Vanha keino on parempi kuin uusi keino.
Ajatus on yksinkertainen: Jos vanha keino on toiminut jo kauan, ja uusi keino vasta keksitty, on todennäköistä että vanha keino toimii mutta uusi ei.
Ai miksi? No siksi, että vanhalla keinolla on ollut useampi tilaisuus osoittaa itsensä vääräksi keinoksi. Uudella keinolla on ollut vasta muutama tilaisuus.
Tämä noudattaa tieteenfilosofi Karl Popperin oivallusta siitä, että totuutta ei voi vahvistaa. Sen voi vain kumota. Puhutaan hienommin verifioinnista ja falsfioinnista.
Älä syö vitamiinipillereitä, syö kasviksia. Älä käytä lämmitykseen aurinkosähköä, käytä polttopuuta.
Älä markkinoi Somessa, markkinoi TV:ssä. Älä osta autoa, osta hevonen. Älä noudata mitään (uutta) neuvoa, vaan käytä omaa järkeäsi.
Mieli kuitenkin halajaa uuden perään. Siinä on viehätystä. Vanhassa ei. Siksi markkinoijat ja bisnesnerot rynnivät uusimman villityksen perässä kuin pahaiset sopulit.
"Tämä on se uusi juttu, tähän pitää lähteä!"
Kukaan ei koskaan sano, että "hei, katsotaanpa mitkä jutut ovat toimineet jo 20 vuotta ja sovelletaan niitä. Otetaan uusia menetelmiä käyttöön vasta kun niillä on ollut tilaisuus osoittaa itsensä vääriksi keinoiksi.
Tai no. Ei ehkä puhu, mutta tämä viisaus on sisäänrakennettuna sellaiseen härpäkkeseen kuin organisaatio.
Innovaattorin dilemma: organisaation ei kannata kehittää uutta hienoa innovaatiota, koska sen odotusarvoinen tuotto on huono verrattuna prosenttien viilaamiseen ja pavunlaskentaan.
Mutta sitten tulee joku, joka vähät välittää odotusarvoista ja mullistaa koko pelin. Odotusarvoja laskenenut organisaatio ajautuu järkevyytensä takia selvitystilaan.
Tosin se olisi odotusarvoisesti ajautunut selvitystilaan jo vuosikymmeniä sitten, mikäli olisi itse lähtenyt innovoimaan ja luomaan uutta.
Siksi sen kannatti laskea papuja innovoinnin sijaan.
Sitä on luova tuho.
Ajatus on yksinkertainen: Jos vanha keino on toiminut jo kauan, ja uusi keino vasta keksitty, on todennäköistä että vanha keino toimii mutta uusi ei.
Ai miksi? No siksi, että vanhalla keinolla on ollut useampi tilaisuus osoittaa itsensä vääräksi keinoksi. Uudella keinolla on ollut vasta muutama tilaisuus.
Tämä noudattaa tieteenfilosofi Karl Popperin oivallusta siitä, että totuutta ei voi vahvistaa. Sen voi vain kumota. Puhutaan hienommin verifioinnista ja falsfioinnista.
Älä syö vitamiinipillereitä, syö kasviksia. Älä käytä lämmitykseen aurinkosähköä, käytä polttopuuta.
Älä markkinoi Somessa, markkinoi TV:ssä. Älä osta autoa, osta hevonen. Älä noudata mitään (uutta) neuvoa, vaan käytä omaa järkeäsi.
Mieli kuitenkin halajaa uuden perään. Siinä on viehätystä. Vanhassa ei. Siksi markkinoijat ja bisnesnerot rynnivät uusimman villityksen perässä kuin pahaiset sopulit.
"Tämä on se uusi juttu, tähän pitää lähteä!"
Kukaan ei koskaan sano, että "hei, katsotaanpa mitkä jutut ovat toimineet jo 20 vuotta ja sovelletaan niitä. Otetaan uusia menetelmiä käyttöön vasta kun niillä on ollut tilaisuus osoittaa itsensä vääriksi keinoiksi.
Tai no. Ei ehkä puhu, mutta tämä viisaus on sisäänrakennettuna sellaiseen härpäkkeseen kuin organisaatio.
Innovaattorin dilemma: organisaation ei kannata kehittää uutta hienoa innovaatiota, koska sen odotusarvoinen tuotto on huono verrattuna prosenttien viilaamiseen ja pavunlaskentaan.
Mutta sitten tulee joku, joka vähät välittää odotusarvoista ja mullistaa koko pelin. Odotusarvoja laskenenut organisaatio ajautuu järkevyytensä takia selvitystilaan.
Tosin se olisi odotusarvoisesti ajautunut selvitystilaan jo vuosikymmeniä sitten, mikäli olisi itse lähtenyt innovoimaan ja luomaan uutta.
Siksi sen kannatti laskea papuja innovoinnin sijaan.
Sitä on luova tuho.
