SEO eli Search Engine Optimization tarkoittaa nimensä mukaisesti hakukoneiden optimointia.
SEO-projekti menee näin:
Asiakasta vituttaa kun kilpailijat näkyvät Googlessa jollain ihan mielettömän parhaalla hakusanalla kuten esim. mustamakkara.
Mustamakkaralla oma sivu on jossain johanna tukiaisen ja BB-antin blogin välissä sijalla 999, vaikka mustamakkarabisnestä on tehty jo vuosia. Palkinto ei kuitenkaan ole ykkössija Googlessa, vaan musta silmä.
Aika ottaa härkää sarvista ja googlesta katsoa, mikä putiikki olisi paras hoitamaan sivut kärkeen.
Lyödään SEO-spesialistien tilille melkoinen rahatukku ja laitetaan tilisiirron viestikenttään, että tuloksia saatana.
Seuraavana yönä SEO-speasilsti pukee päälleen haltiaviitan ja hyppää ensimmäiseen Amerikan junaan. Ninjaradan läpäissyt SEO-soturi on valmis murtautumaan Googlen servereihin ja ujuttamaan kieron koodinpätkän Googlen algoritmiin. Sillä saadaan mustamakkaraputiikin sivusto kärkisijalle.
Jos ihmettelette, miksi SEO-projektit kestävät niin kauan, niin älkää. Syy on siinä, että Google on paha monikansallinen yritys ja SEO-toimenpiteitä joudutaan tekemään sadoissa eri maanosissa. SEO-soturia ei pysäytä mikään muu, kuin Jet Lag.
perjantai 23. huhtikuuta 2010
torstai 22. huhtikuuta 2010
5 valmista reseptiä verkkobisnekseen
1. Liiketoimintaa palvelevaa sivustoa kehitetään datan perusteella. Ei fiiliksen. Tämän pitäisi olla itsestään selvää. Ei vaan ole. Sillä, mitä mieltä minä, äiti tai toimari on copystä/kuvista/toimintakehoituksista ei ole mitään merkitystä.
2. Internetmarkkinointi ei perustu valmiisiin resepteihin. Ne toimivat ehkä keskimäärin, mutta mikään verkkosivusto ei ole keskimääräinen eikä keskimääräisyys muutenkaan ole kovin hyvä tavoite elämässä.
3. Muutokset perustuvat hypoteesiin ja hypoteesi testataan. Kun parannuksen syy-seuraus-suhde saadaan paikallistettua, muutos ei jää kertaluontoiseksi sattumaksi, vaan sitä voidaan hyödyntää myös jatkossa.
4. Muutokset ovat aina tavoitteellisia. Jos muutan tätä, saadaan enemmän kävijöitä/konvesioita/asiakastyytyväisyyttä. Asioita ei muuteta sen takia, että jotain piitää muuttaa pelkästä muutoksen ilosta. "Sivustomme design on ollut 6 vuotta sama. On aika uudistaa ilme." Oi, miksi?
5. Ajattelu on konkreettista. Sivuja ei rakenneta heijastamaan innovatiivista brändiämme vaan toteuttamaan jotain tavoitetta. Siksi sivuston tehokkuutta voidaan myös mitata. Jos tavoitteet ovat pelkkää höttöä, niin sivustokin on.
6. Ylitä odotukset. Anna enemmän kuin lupaat.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010
Hernerokkaa - Voiko Camp-viraali toimia?
Blendtecin jälkeen kukaan ei ole taas hetkeen hyödyntänyt kunnon viraalimarkkinointia.
Miksei?
Viraalin tarvitsee kiinnostaa ihmisiä ja firmojen markkinointijäte ei yleensä kiinnosta. Tarvitaan jotain tavanomaista nerokkaampaa eikä neroja istu joka oksalla.
Totuus on kuitenkin se, että nerojen mainosmiesten tuotokset kiinnostavat tasan yhtä vähän kuin vähemmän nerojen.
Salaisuus on itseironia, ei nerous. Toimivan (leviävän, monetisointi on tietysti eri juttu) viraalin saa aikaan asettautumalla sylkykupiksi.
Internetkansa on julmaa. Osoittelukulttuurissa viraali rakennettaan luomalla jotain, minkä avulla internetkansa voi kokea edes hetken ylemmyydentuntoa.
Luovaa ja neroa ei levitetä, sillä se saa massat tuntemaan itsensä huonoksi. Siksi siitä vaietaan.
Onko esimerkiksi suosituissa TV-kokki Mikon aromipesävideoissa potentiaalia rahanarvoiseksi viraaliksi? Pelkästään tätä videota on katsottu yli 40 000 kertaa, vaikka itse tuote tuskin aikanaan menestyi.
Itse ainakin ostaisin, ihan vain leveilläkseni.

perjantai 9. huhtikuuta 2010
kirkasta hakukonemarkkinointia
Ymmärrä hakukoneiden periaatteet ja teet roppakaupalla kahisevaa. Kilpailijoiden ja kaikkien muidenkin nöyryyttäminen hakukoneissa on helppoa, sillä juuri kukaan ei ymmärrä hakukoneista tai niiden käyttäjistä yhtään mitään.
Suurempien yrityksen markkinointia hoitavat tahot elävät edelleen TV-ajassa. He uskovat, että avain menestykseen on käyttäjän keskeyttäminen markkinonitiviestin näköisellä markkinointiviestillä. Tarvitaan vain hyvä idea.
Jos omaa luovuuttaan alleviivaava brändi- tai ideatoimisto ehdottaa internetkampanjaa, kannattaa sitoa lenkkarin nauhat ja juosta lujaa mahdollisimman kauaksi. Luovuus ei toimi.
Voit tietysti taputella itseäsi selkään, kun ideatoimistosi kertoo luovan kampanjan onnistuneen helvetin hyvin. Paha vain, että onnistumista on mitattu mainostoimiston pokkaamilla palkinnoilla. Kaikki kampanjasivun vierailijat ovat tulleet mainosalan sisältä, ei potentiaalisten asiakkaiden joukosta.
Hakukonemarkkinointi on 5% ymmärrystä hakukoneiden toimintaperiaatteista ja 95% raakaa työtä käyttäjille suunnatun sisällön rakentamiseksi.
Resepti menestykseen on yksinkertainen, vaikka sen toteuttaminen ei olekaan aina niin kovin hauskaa ja luovaa.
Valitse asiakkaan ongelma. Ratkaise se. Toista.
Kun ihmiselle sitten tulee ongelma, johon tarjoat ratkaisun, hän löytää sinut kirjoittaessaan hakukoneeseen ongelmansa. Yksinkertaista ja tylsää, mutta tehokasta.
Kun vielä pidät huolen, että Title-tagin sisältö kertoo klikkaamisen auttavan ongelman ratkaisuun, niin sisältösi myös näkyy hakukoneissa ja käyttäjät osaavat klikata hakutulosta.
PS. Jos olet vasta tutustamassa hakukonemarkkinointiin, niin indexwar.fi-sivustolla on hyvä hakukonemarkkinoinnin opas.
torstai 1. huhtikuuta 2010
hakusanamainoksen laatiminen for dummies
Osta hakusanamainokset puhelinmyyjältä ja tulokset ovat taattuja. Oikeesti. Rahaa alkaa tulemaan ovista ja ikkunoista heti sen jälkeen, kun olet ostanut paketin esim. 1000e / 1000 klikkiä.
Bulkkina myydyt klikkikampanjat on tehokkaita niiden kustannurakenteen vuoksi:
30% hinnasta on myyjän palkkaa
10% hinnasta on Googlen palkkaa
10% hinnasta on hakusanamainoksen laatijan palkkaa
50% hinnasta on katetta
Voiko tälläisellä paketilla mennä pieleen? No ei voi, sanoohan sen jo järkikin.
Vakavasti puhuen: Näin saadaan aikaan vain paskaa hakusanamainontaa, jonka CTR (klikkausprosentti) pyörii jossain 1% tuntumassa.
Hakukoneoptimoijat väittävät mielellään, että orgaanisen haun tuloksia klikataan mainoksia useammin mikä tekee siitä tehokkaampaa markkinointia.
Totta on, että käyttäjät klikkaavat 70-80%:sti orgaanisen haun tuloksia, mutta syy ei kuitenkaan ole käyttäjien mielihaluissa vaan siinä, että hakusanamainokset ovat yksinkertaisesti niin surkeita. Orgaanisen haun kärkeen ei pääse enää laiskuudella.
Hakusanamainoksissa kilpailet bulkkina tuotetun roskan kanssa, siksi ne ovat äärimmäisen helppo tie maalliseen mammonaan ja kilpalijoiden nöyryyttämiseen.
Tässä tulee miljoonakaava:
Otsikko: Miksi mainoksesi ilmestyi tähän
Ensimmäinen rivi: Miksi olet niin upea, luotettava ja innovatiivinen. (ei siis että olet, vaan miksi)
Toinen rivi: Miksi käyttäjää kiinnostaisi sinun tuotteesi tai palvelusi
Osoiterivi: Kohdetta kuvaava fiktiivinen osoite
Esimerkki (hakusanalla hosting):
Kilpailijasi mainos:
Luotettava hostingratkaisu
kotisivuile ja sähköposteille
www.kilpailijasi.fi
Sinun mainoksesi:
Suomalainen. 24/7 asiakaspalvelu.
99,9% uptime. alk. 4,99e /kk
superhosting.fi/HostingTarjous
Nyt rehellisesti, kumpaa klikkaisit? Asiakkaasi klikkaisi ainakin jälkimmäistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)